Olen innoissani saadessani aloittaa blogitaipaleeni jakamalla Sinulle yhden lempikeittoni reseptin; kyseessä on linssikeitto. Valmistan tätä meidän perheessä aika usein, eikä kukaan näytä siihen onneksi kyllästyvän J Keitto maistuu myös meidän perheen pienimmille! Talvi on parasta lämpimien keittojen aikaa, sillä kun ulkona on kylmä, kaipaa keho jotain lämmintä.
Linssikeitto on yksi ravitsevimmista kasviskeitoista, sillä linssit sisältävät lähes 25% proteiinia, paljon vatsaa ja suolistoa hellivää kuitua sekä keholle välttämättömiä mineraaleja, kuten rautaa, kalsiumia ja magnesiumia.
Linssikeitto on helppo valmistaa minkälaisista linsseistä tahansa ja sitä voi kerralla tehdä isomman määrän, sillä maku on seuraavana päivänä entistäkin parempi. Sitä voi valmistaa minkälaisista linsseistä tahansa. Itse käytän tavallisimmin mustia Beluga-linssejä tai vihreitä linssejä; tällä kertaa käytin näitä linssejä. Linssien keittoaikaa voi lyhentää huomattavasti liottamalla niitä vedessä muutaman tunnin, tai vaikkapa yön yli.
Valmistettaessa keittoa matala-asteista tulehdusta hillitsevien periaatteiden mukaisesti, on huomion arvoista, että keittoa tehdessä ei käytetä ollenkaan rasvaa. Normaalisti sipuli kuullotetaan öljyssä, mutta kuullotuksen voi yhtä hyvin tehdä pienessä määrässä vettä.
Monet meistä karttavat suolaa, sillä meitä on peloteltu sen verenpainetta nostavasta vaikutuksesta. Teollinen suola, josta kaikki keholle tärkeät mineraalit on puhdistettu pois, nostaakin verenpainetta, mutta luonnollinen suola (puhdistamaton merisuola tai ruususuola) on keholle enemmänkin hyväksi kuin haitaksi. Jos siis kaapistasi löytyy purkki teollista pöytäsuolaa, suosittelen heti alkuun vaihtamaan sen luonnolliseen suolaan.
Resepti:
4 dl (luomu)linssejä
1 sipuli
12 dl vettä
1-2 tl hyvälaatuista luonnonsuolaa
1 rkl kuivattua timjamia
1 iso porkkana tai 2 pientä
1 purkki (luomu)tomaattimurskaa
Bon appetit :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti