Olin itse aikaisemmassa elämässäni sokeriaddikti, joka
tiukan paikan tullen korvasi lounaan karkilla. Sen mukainen oli olotilakin; kärsin
pahasta ummetuksesta, väsymyksestä, masennuksesta, iho-ongelmista, toistuvista
flunssista ym. ikävistä oireista. Nämä ovat kaikki merkkejä kehossa jatkuvasti
jylläävästä matala-asteisesta tulehduksesta, joka ajan myötä johtaa vakavampien
sairauksien syntyyn. Pikkuhiljaa olen toipunut kaikista näistä oireista
kokeilemalla mitä moninaisimpia keinoja. Tie ylös on ollut kuoppainen, mutta
tulosten saavuttaminen on kannustanut jatkamaan J
Jos minulta kysytään, sokeri on kaiken pahan alku ja juuri –
mutta se ei ole ainut matala-asteisen tulehduksen aiheuttaja. Tulehdus johtuu
etupäässä välttämättömien omega-rasvahappojen (omega-6 ja omega-3)
vääristyneestä suhteesta. Kehomme valmistaa omega-6 rasvahapoista tulehdusta
edistäviä paikallishormoneja ja omega-3 rasvahapoista tulehdusta hillitseviä
paikallishormoneja. Molempia tarvitaan, mutta ongelmaksi on koitunut liiallinen
omega-6 rasvahappojen saanti suhteessa omega-3 rasvahappojen saantiin.
Paikallishormonit säätelevät mm. kehon lukuisia entsyymitoimintoja, verisuonten
seinämien joustavuutta (millä on keskeinen vaikutus mm. verenpaineeseen) ja
solujen jakautumista (myös perintöaineksemme DNA:n jakautumista). Vaikutukset
kehossa ovat siis todella laajat.
Matala-asteisen tulehduksen synnyssä merkittävä rooli on
myös nk. hapetusstressi-ilmiöllä, joka onkin vähän haastavampi selkokielellä
selittää. Oleellisinta on ymmärtää maksan rooli hapetusstressin synnyssä. Maksa
on kehomme puhdistuslaitos ja sen puhdistusreaktioissa syntyy nk.
happiradikaaleja, jotka ovat äärimmäisen
vahingollisia terveydellemme. Maksan toimintakyvystä riippuu, kuinka paljon
näitä happiradikaaleja syntyy ja kuinka hyvin kehomme pystyy näitä radikaaleja
muuntamaan takaisin ei-haitalliseen muotoon.
Käyn alla yksityiskohtaisemmin läpi rasvahappoepätasapainoon
ja hapetusstressiin johtavia syitä.
1. Kasviöljyjen runsas käyttö suhteessa kalaperäisten omega-3 –rasvojen saantiin
Rypsiöljy, rapsiöljy, auringonkukkaöljy jne jne... Kuinka moni tunnustaa käyttävänsä näitä ruoanlaitossa? Entä kuinka paljon arvelet saavasi niitä sellaisenaan tai muunneltuna valmiista ja puolivalmiista eineksistä, margariineista, kekseistä, kakuista, sipseistä, karkeista... Vastaus on, että todennäköisesti aika paljon. Entä kuinka usein syöt villinä kasvanutta rasvaista kalaa raakana tai äärimmäisen hellävaraisesti valmistettuna? Todennäköisesti harvoin/ et koskaan... Omega-3 –rasvahappoja saa toki kasvilähteistäkin (kuten chia- ja pellavansiemenistä), mutta näiden ongelmana on se, että emme pysty niitä sellaisenaan hyödyntämään, vaan kehomme täytyy muuntaa ne toiseen muotoon; ja tämä muunnosprosessi on heikko. Kaiken tämän seurauksena useimmilla meistä rasvahappojen suhde on päälaellaan ja tämän seurauksena tulehdusta edistäviä paikallishormoneja valmistuu paljon enemmän kuin tulehdusta hillitseviä sellaisia.
2. Stressi
Miellämme stressaantuneeksi yleensä ihmisen, jolla on monta
rautaa tulessa ja sen vuoksi mieletön kiire tai ihmisen, jolla on erinäisistä
syistä huolia ja henkisiä paineita. Ja totta, nämä ihmiset ovat usein äärimmäisen
stressaantuneita johtuen tekijöistä, jotka tulevat kehon ulkopuolelta. Sen
lisäksi stressiä aiheuttavat kehon sisäiset tekijät, kuten
·
jatkuvasti ylös alas sahaava verensokeri, johtuen
runsaasta sokeri- ja valkoviljatuotteiden käytöstä
·
riittämätön lepo
·
huono suolen toiminta, johtuen usein liian
vähäisestä kuitujen saannista ja veden juonnista
·
ravintoainepuutokset
·
kehon happamuus (pahimpina happamoittajina
sokeri, liha sekä maito- ja viljatuotteet)
·
jne.
Kehollemme ei ole merkitystä sillä, aiheutuuko stressi
ulkoisista vai sisäisistä tekijöistä, vaan kaikenlainen stressi yhtäläisesti vaikuttaa
maksaan häiriten sen arvokasta puhdistustyötä. Ja tästä taas aiheutuu
hapetusstressiä ja matala-asteista tulehdusta. Myös korkealla sykkeellä harjoitettava
liikunta aiheuttaa hapetusstressiä!
3. Alkoholi ja lääkkeet
Jokainen meistä on varmastikin tietoinen siitä, että
alkoholin runsas nauttiminen kuormittaa maksaa. Samaa tekee lääkkeiden runsas
käyttö. Ne stimuloivat maksan toimintaa, jolloin keholle vaarallisia
happiradikaaleja syntyy entistäkin enemmän.
4. Runsas kemikaaleille altistuminen
Saamme kehollemme vieraita aineita
·
ilmasta, jota hengitämme
·
vedestä, jota juomme
·
ruoasta, jota syömme (lisäaineet,
torjunta-ainejäämät jne.) sekä
·
tuotteista, joita laitamme ihollemme.
Kaikki nämä kuormittavat maksaa ja jälleen kerran
häiritsevät sen puhdistustoimintaa aiheuttaen hapetusstressiä ja sitä myötä
matala-asteista tulehdusta.
5. Kuonaantunut aineenvaihdunta ja vääristynyt suoliston bakteerikanta
Ulkoisista lähteistä saamiemme kemikaalien lisäksi kehoomme
tulee myrkkyjä elimistön sisäisistä toiminnoista. Aineenvaihduntatuotteet
(esim. virtsahappo) ja haitallisten suolistobakteerien jätökset päätyvät
yhtälailla kuormittamaan maksaa heikentäen maksan toimintaa ja edistäen
matala-asteisen tulehduksen syntyä.
Tässä esimakua siitä, kuinka monimutkaisesta asiasta
matala-asteisessa tulehduksessa on kyse. Yritin parhaani mukaan selittää asian
niin yksinkertaisesti kuin mahdollista ja sinä voit nyt arvioida onnistuinko
siinä hyvin, huonosti vai hyvin huonosti J
Niin tai näin, toivon että kaikki tämä tieto kannustaa sinua tekemään muutoksia
elämääsi, ja tämän myötä annat kehollesi mahdollisuuden voida paremmin
tulevaisuudessa. Olen itse elävä esimerkki siitä, että se todellakin kannattaa!
Matala-asteista tulehdusta aiheuttavien tekijöiden
vastapainoksi listaan sinulle pian keinoja, joilla tulehdusta on helppo hillitä
– pysythän siis kuulolla J
Mitkäköhän ovat pätevät tieteelliset lähteet noille matala-asteisen tulehduksen aiheuttajille ja Omega-3/Omega-6 -suhdevääristymille? Ja tiesitkö, että vesikin on kemikaali? Et voi siis yksinkertaisesti voi elää kemikaalivapaassa ympäristössä, kun et voi ilman vettä elää. Koko juttu vaikuttaa mutuilulta, kun lähteitä ei ole esitetty väittämille ja suosittelisinkin porukkaa käyttämään kriittistä silmää, kun näitä lukevat. Ja niille, jotka kritisoivat ravintosuosituksia: tiesittekö, että tuskin kukaan elää niiden mukaan? Ei ole ravintosuositusten vika, jos ihmiset eivät niitä noudata. Ja ihan turha pelotella ihmisiä lääkkeiden käytöstä, kun monet eivät yksinkertaisesti pärjää ilman niitä, joku voi jopa kuolla ilman lääkettään. Turha pelottelu voi saada ihmisen lopettamaan itselleen elintärkeän lääkityksen ja blogien "asiantuntijat" tuskin ottavat tällöin vastuuta. Ja ennen kuin joku tähän tulee länkyttämään, että olen Big Pharman kätyri, niin olen vain tavallinen kriittistä ajattelua käyttävä kansalainen, joka ymmärtää, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuten monissa tällaisissa blogeissa esitetään. Hyvää päivänjatkoa kaikille.
VastaaPoistaKiitokset kommentistasi anonyymi kirjoittaja! On totta, etten ole esittänyt lähdetietoja väittämilleni, mutta en ole millään tavoin kirjoituksessani kannustanut ihmisiä luopumaan tärkeistä lääkityksistään enkä sen enempää kritisoinut ravintosuosituksiakaan muussa kohtaa kuin rypsiöljyn suosimisen osalta.
VastaaPoistaMatala-asteinen tulehdus on todellinen terveysongelma, mutta tietenkään kaikkien ei tarvitse huolestua ja pyrkiä minimoimaan sitä omassa elämässään. Minä en kritisoi Sinua siitä, että itse et pidä näitä asioita tärkeinä omassa elämässäsi ja arvostaisin, jos sinäkään et arvostelisi blogini lukijoita kritiikin puutteesta. Kiittäen, Kirsi